sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Taas

Moikka!

Sartsa pyysi hakemaan minua tään jo aiemmin saamani tunnustuksen. Mikäs siinä, tämä on niin söpö kuva ja ihana asia, että värkkään tästä uuden postauksen. Kiitos Sartsa! :)

Viimeksi mua jäi harmittamaan, että olisi ollut niin monen monta kenelle tään olisi voinut antaa. Tällä kertaa tään saa napata mukaansa vakkarikävijä, joten ottakaapa mukaanne. :)



Nyt on sitten tullut kesä ja kärpäset. Tänään 28c varjossa. Istuin aamuauringossa pari tuntia ja päivällä lisää, että on tullut oltua säteilyssä.
Eilen mies istutti kesäkukkasia,lumihiutaletta ja annansilmää noihin ikkunanalusastioihin. Kovin ovat pieniä, mutta eiköhän ne siitä taas kasva.
Kuinkahan käy tässä pöntössä asustavien. Tikan per..na on taas kulkenut naputtelemessa. Pikkulinnut ja meitin miehet ovat vielä saaneet häädettyä tikan pois,mutta eihän ton kauaakaan tarvii naputella pönttöä saattaakseen sen maahan.En tykkää yhtään tikasta on nimittäin jo aiempana vuonna yhden piskuisten pesämajan pudottanut maahan. Silloin siihen ei auttanut rautalankakaan. Lähdettiin illaksi pois kotoa, takaisin tultua oli vaan höyheniä ja muuta mukavaa maassa. :(
Lähdenpä neulomaan vaikkei sitä ehkä helposti usko, kun ei mitään valmista ole!
Terkuin Tupuna!

lauantai 30. toukokuuta 2009

Tunnustuksia :)

Moikka!

Marjut muisti minua tällaisilla. :)




Mikäs sen mukavampaa,,,,kiitos ja kumarrus sinulle Marjut!




Muistan näillä Susua ja Villa Lankalaa,,,olkaapa hyvät! :)
Terkuin Tupuna!

torstai 28. toukokuuta 2009

Arvontavoitto

Moikka!

Terveiset sairaalasta lasteni kotiintulo kukkasten ja Ixun lähettämän voiton kera. Olin naistentautien osastolla leikkauksessa näitten perinteisten meitin tyttöjen asioitten vuoksi.

Oli kiva tulla kotiin, kun lapset olivat poimineet kukkasia ja pikkasen leiponeetkin äiteelle. Sisarukset ovat soitelleet ja K sisko lähetti virtuaalikukkasia,olikin löytänyt kauniita kieloja. "Pienin" sisko tuli hoitamaan meikää. :)Kaiken lisäksi Ixulta langat ja muuta kivaa, en muista oliko kävijämäärän arvaus vai mikä juttu, mutta jotain kuitenkin. :) Kiitos Ixu. :)

Näitten jorinoitten myötä toivottelen hyvää yötä!

Terkuin Tupuna!

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Drops toppi

Moikka!

Systerin tekemää. :) Toppi Dropsin ohjeella. Pyysin luvan, että saan ikuistaa hänen tekemänsä Resorissa ja sain. :) Aivan ihana luomus tyttärelleen ja kummitytölleni. Rapiat viikko mennyt aikaa ja hän on tehnyt jo kaksi tällaista. Kyllä toiseks jään, vaikka tekisin kokopäiväisesti ja hän ansiotyönsä lisäksi. :)

Annoin hänelle tänään langat, että saa tehdä M:llekkin joka oli mun heiniäni, mutta siinä taitaisi syksy tulla ennenkuin mulla valmistuu.


Huomenna lähden sairaalaan. Otan pikku- Pepin mekon tekeleen mukaan, katsotaan valmistuuko yhtään. :)
Aurinkoisia päiviä kaikille toivottelee Tupuna!

lauantai 23. toukokuuta 2009

Haaste


Minut on haastettu jälleen. Haastajana oli: Marjut Kiitos sulle.
Haaste.
Sinut on valittu "miljoonien " joukosta!
Tee siis näin:
Poista minun vastaukseni ja korvaa ne omillasi. Haasta mukaan 4 blogiystävää.

1. Neljä työtä,joita olet elämäsi aikana tehnyt

1. Heinäpellolla haravoimassa

2. Keittiöapulaisena Vuokatissa, Rautaruukin kuntoutuskeskuksessa

3. Kauppiaspariskunnan toisena osapuolena = Jokpaikan höylä

4. Grilli-kahvion omistaja/myyjä

1.6.2009 alkaen työkyvyttömyyseläkeläinen

2. Neljä tv-ohjelmaa,joita tykkään katsella

1. Säätiedotukset ja uutiset

2. Punainen Lanka

3. Salkkarit

4. Kotikatu

3.Neljä paikkaa,joissa olen ollut lomalla

1. Espanja Play De Inglis -91

2. Äkäslompolo

3. Kuusamo

4. Levi

4.Neljä internetsivua joilla käyn päivittäin

1. blogilista ja sen suosikit

2. Resori

3. Sähköpostit

4. Aapeli

5. Neljä lempiruokaani

1. Kaalikääryleet

2. Lapinukonkeitto

3. Hyvä maksapivi sipulilla, puolukkahillolla ja muusilla

4. Kasvispihvit valkosipuliperunoilla

6. Neljä paikkaa jossa mieluiten olisin juuri nyt
1. Aamuauringossa, kahvikupin ja neuleen kanssa

2. Töissä terveenä

3. Lenkillä

4. Lankakaupassa, josta voisin ostaa ilman rahaa

perjantai 22. toukokuuta 2009

Kivoja asiota

Moikka!

Tässä nämä, siis minun uudet kynteni. :) Äitienpäivälahjan operaatio tänään. Kaksi tuntia kesti,aika ei tuntunut pitkältä,tulokseen olen tyytyväinen ja näköjään kirjoittamaankin pystyy. :)
Neulomisen koklasin jo tuossa tullessa,onnistuu....Varmaan kaikki onnistuu, mutta mulla ei ole ikinä ollut näin upeita kynsiä. Oikeesti käteni eivät ole näin ryppyiset, kuva vääristää. :)


Tässä nämä, Marjutin itse tekemät. :) Ihana kassi ja kaulaliina,todella upeita...KIITOS MARJUT! Marjut hätäili ettei ole vaaleanpunaista muuta kuin kortti, muttei aina tarviikkaan, johan elämä olisi liian mukavaa kaiken ollessa sen väristä. Omat itse tekemäni ovat vielä vaiheessa, mutta kyllä on muistissa, että tulee varppina, jos vaan henki pihisee. :)



Nyt alkaa olla kiire kampaamoon......
Aurinkoista päivää...terkuin Tupuna! :)

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Toukokuun kukkajuttuja:)

Moikka!

Pelargonia viime keväältä, minkä kasvatin taimesta. Ollut autotallissa talvehtimassa. Katsotaanpa, tuleeko komistus vai rumistus?????!!!!:)

Tässä myös samaa sarjaa, samanmoiset talvi olosuhtteet silläkin. Sen verran käsitöitä, että vuonna yks ja kaks, eikun viisi vuotta sitten keramikkakurssilla tein kuvassa olevan ruukun.



Tämän kevään ostokommee. Samanvärinen miljoonabells ollut samassa paikassa monena vuotena. Kuuluu kalustoon ja kesään. :)


Olin koko aamupäivän ulkona, iiihanan aurinkoista. :) Unohtuu melkein kaikki kurjuudet, mutta nyt aurinko pienessä "pilvessä", joudin tänne koneellekkin. :)
Mukavaa helatorstain aattoa kaikille toivottelee Tupuna!

tiistai 19. toukokuuta 2009

Linnea huivi

Moikka!

Huivi on ollut jo joitakin päiviä valmis. En ole raaskinut olla koneella, kun kultainen velipoikani on ollut kylässä. Äskettäin lähti :( Tulin Resoriini purkamaan ikävääni.


Kipakan ohjeella tehty huivi. Kiitos Kirsi ohjeesta. Lin pellavalankaa meni 150 gr. tähän huiviin neulottaessa kutosen puikoilla. Ohje on ihan kiva neulottava, vaikka tuottikin vähän tuskaa.



Lähdenkin tästä blogi kierrokselle. :)
Hyvää päivänjatkoa kaikille, terkuin Tupuna!

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Aurinkoinen tunnustus

Eilen illalla sain Matleenalta tällaisen ihanan tunnustuksen varustettuna sydämellisin saatesanoin: "Minä niin pidän tuosta blogista, vaikken aina sinne käynnistäni merkkiä jätäkkään."

Kiitos Matleena kauniista tunnustuksesta ja mieltä lämmittävistä sanoistasi!

Onkin mennyt muutama päivä ilman päivittämistä. Hengissä kuitenkin ollaan ja entisissä voimissa. En ole raaskinut istuskella koneella, kun on velpoika kylässä tuolta kaukaa, kotoseuduilta,ihanaa, tykkään...:) Ollaan kyläilty,nähty toisia etelän sisaruksia ja kaikkea muuta mukavaa.
Lähtivät Ukkelin kanssa auton tankkaukseen ,livahdin tässä välissä koneelle.

Kaikille hyvää alkavaa viikkoa, terkuin Tupuna!

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Sukkaa pukkaa

Moikka!

Terkkuja saunasta. Kylvetty on ja salkkarit katsottu. :) Melkein tunti rupateltiin veli kullan kanssa puhelimessa , mutta meni vähän keskittyminen kumpaankin, kun yhtä aikaa tuli 45:ssä minuutissa tää miehen synnytys juttu,,,,jännä juttu sekin.

Kuvassa olevat sukat ovat minulle sairaalasukat. Neuloin toisen sukan viimeksi siellä ollessani yötä ja tänään taas siellä ollessani jälkimmäisen loppuun. Juu, Marjut olet ihan oikeassa, on nää ne samat sukat mitkä olivat puikoilla viime viikolla. :)
Laitan tietoja muistiin.

Malli: Hepsiltä tuttu Ritvan sukat
Lanka: Norjalainen Silja
Puikot: Harmaat 3:set
Koko:37,,,58s.varressa ja 54s. terässä

Hyvää yötä ,,,,terkuin Tupuna!

tiistai 12. toukokuuta 2009

Enkeleitä


Moikka!
Siskoni oli lähettänyt ihanan kortin päivääni piristämään, sen se kyllä tekikin, kiitos K ja J. :)
Laitan Enkelipöydälleni toisten joukkoon.
Ulkoilin aamulla pari tuntia. Siellä on aurinkoinen, mutta tuulinen sää. Tarkeni hyvin, kun oli vaatetta päällä.
Eilen meinasin, että menen tänään kampaamoon, mutta eipäs onnistunutkaan. Ajat oli tosi tiukilla, pääsen vasta 22 pv. Täytyis varata aika edellisellä kerralla, mutta mikä on taas mennyt meikään, etten tule varanneeksi viime käynnillä. Yhteen väliin oli aina aika valmiina, oli niin helppo sitten mennä sovittuna ajankohtana. Täytyy varmaan taas yrittää palata entiseen käytäntöön.
Neulon kyllä, mutta valmista tulee hitaasti. Jospa tänään saan ton huivini valmiiksi, mutta siitä sitten. :)
Terkuin Tupuna!

maanantai 11. toukokuuta 2009

Orkidea ihmettelyä:)

Moikka!

Toukokuun toinen sunnuntai oli ja meni, ollaan kohta puolessa välissä kuuta. Ihanaa vehreää aikaa. Kaikki on niin tuoretta ja hennon vihreää. Meillä on nurtsi niin pitkää, että olis jo tarpeen ajaa. Katsotaan mitä ukkeli tekee tänä iltana. :)

Puh ja Nasu siinä kiipeilevät, mutta mun juttu koskee orkideaa. Ei tule "edes " neljää kukkasta, ei yhtään. :( Ennennäkemätön uusi orkidea työntyy jolla on juuret ja kaikki. :) Ei muuta kuin odotellaan.....


Tätä ilmiötä olen näytellyt vieraille. Uusi avautunut kukkanen näin syvän punainen...


Kauemmin auki ollut näin hailakka. Muutta noin paljon väriään. En muistanut yhtään, että mulla on ton värinen orkidea.


Olen huomannut, että blogiystävistäni monilla on orkideoita ja on nyt äitienpäivänäkin saanut. Olen jättänyt kommenttia missä olen nähnyt, mutta jos ei ole ollut näytillä niin........
Pyytäisinkin, että kenellä on orkideoita, kuvatkaapa ja laittaisitte kommentin,pääsisin ihailemaan..:)

Terkuin Tupuna!

lauantai 9. toukokuuta 2009

Miksi näin?

Moikka!

Kysymys siitä, että tuntui tällä kertaa vaikeelta keksiä otsikko, vaikka yleensä tulee itsestään.

Ilta-aurinko antaa säteitään nyt, suurimman osan päivää on sadellut rankasti.

Tänään on ollut mukava päivä tyttären perheen ja siskojeni kanssa. Vietettiin äitienpäivää, kun M on huomenna työvuorossa. Arvatkaas mun lahjoja. Sain rakennekynsien hankintaan lahjakortin, 22 pv. sitten menen. En halua mitään pitkiä, mutta apua tähän kynsienpureskeluun, katsotaan. :) Kukkaset kuvassa, varmaan arvaten mun lempparini. :)

Siskoni antoi lahjan, leipoi litran taikinan korvapuusteja. Häneltä käy se niin kätevään, ettei tässä huomattukaan leipomista ennenkuin ihana pullan tuoksu täytti huushollin. Kahvipöydässä oli herkut, M oli leiponut herkullisen täytekakun ja tuoreet pullat yllätys leipomuksesta. :) Aaah....

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ !

Terkuin Tupuna!

torstai 7. toukokuuta 2009

Neuletapaaminen

Moikka!

Tänään tällaisia ihanuuksia rantautui ihanan Marjutin kera, kiitos Marjut! :)
Vitimme iltahetken hänen kanssaan kahvitellen,poristen ja neuloen, oli kivaa. :)

Poristen......onko tuttu sana ja ainakaan tässä yhteydessä missä sanaa nyt käytän?
Mikähän se sana oli minkä sanoin tänä iltana, kun Marjut tuumasi ettei ole kuullut vai oliko niin, ettei siinä asiassa, muistatko Neulekaverini? :)

Tuntuu ettei juttu luista tään enempää, joten toivottelen hyvää yötä!

Terkuin Tupuna!

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Pientä, mukavaa :)

Moikka!

Tällaisia ihanuuksia on postilaatikosta löytynyt, tänään langat ja muut tällä viikolla.

Modan selasin illalla,ensi vaikutelma 0, mutta täytyy siihen vielä palata. Ennenkin on käynyt näin ja myöhemmin löytynytkin ihan kivoja juttuja.

201 ideaa tilasin Johannan kirjakerhosta siksi, että pääsin irti siitä. Kirja oli mulla jokin aika sitten lainassa kirjastosta , palauttaessa tuntui, että jäi monta juttua tekemättä, nyt on itsellä niin voi selailla koska tahtoo.

Langat,ne kaikista ihanimmat.:) Oltiin blogiystäväni Kristiinan kanssa yhteyksissä tästä. Ostin lankoja häneltä. Eikä kauaa mennyt "puheista", kun langat ovat jo minulla. On tässä sellainen täti , joka laittaa "tuulta purjeisiin". Kiitos Kristiina. :)

Tää päivä on ollut taas raskas.
Sairaalalla tutkimuksissa käynti,fyssari,toimintaterapeutti,apuvälineasiantuntija, oliskohan siinä jo päivälle sisältöä? :( :)
Nyt ihan naatti, saunaan , salkkareille ja ehkä muutama silmukkakin. :)

Lämpöisiä löylyjä! Terkuin Tupuna!

tiistai 5. toukokuuta 2009

Ylltyksellinen ilostus minulle!

Päivi ojensi tämän minulle 16.5,,,kiitos paljon. On suuri kunnia olla blogiystäväsi ja myös toisinpäin,kiitos. :) Intsupa päättikin ilostuttaa minuakin ja käski "kipittää" hakemaan tällaisen mukavan viesti. :)

Kiitän ja niiata niksautan sinulle. :)

Mietin kovasti, melkein stressiin asti kenelle jaan eteenpäin. Tulin siihen tulokseen, että jokainen joka täällä käy ja kommentoijat varsinkin...Olkaapa hyvä ja napatkaa mukaanne. :)

On niin monia blogeja kenelle haluaisin antaa, että aattelin tään menevän parhaiten näin. :)

Terkuin Tupuna!

maanantai 4. toukokuuta 2009

Rätei rätei :)

Moikka!

Aurinkokin sieltä pilkistelee aamun harmauden jälkeen. Kyllä säällä on vaikutusta mielialaan meikän kohdalla. Aurinko on ihanaa. ;)


Käytiin "lenkillä" tyttäreni M:n kanssa ja hän poimi äiteelle valkovuokkoja. Nyt on niitten aika, ihania tykkään, kielot on myös lemppareitani,,,,mitkäpä kukkaset eivät olisi. :)

Palkaksi hän sai tämän tiskirätin. Samasta langasta neulottu, isoilla puikoilla kuin tääkin.

Jospa menisin kiinnostavan huivineuleen pariin.
Ai niin, suuret kiitokset kaikille villatakki kommentoijille, ootte päiväni ilostuttajia, ihania ihmisiä! :)
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille, terkuin Tupuna!

lauantai 2. toukokuuta 2009

Villatakki vihdoinki valmis!

Moikka!

Vappupäivänkin käytin tään työstämiseen. Tuntui, että suurin työ oli nappilistat ja saumat, ainakin tylsin juttu tässä. ....

Olipa kiva aamulla mennä kuvaamaan aurinkoiseen säähän. Sain ton Ukkokultani kuvaajaksi ja olen tyytyväinen hänen filmauksiinsa. :)
Ylhäällä takki auki kuten mallissakin. Alemmassa kuvassa pistin puikolla kiini ja niin tykkäänkin varmaan useimmin käyttää.

Kertokaapa ehdotuksia minkälaisen kiinityksen laitan ja mistä hankin kiinikkeen. :)
Tähän ei tehty napinreikiä. Mietin itse tekemistä, mutta mulla ei ollut sopivaa nappia niin en osannut sitten tehdä.


Mietin, että tuliko mulla liian lörppöä neuletta. En vielä mitannut tiheyttä, mutta teen sen, eihän sille mitään voi tehdä, mielenkiinnosta kuiteskiin. Teinhän mallitilkun, käsiala kuitenkin tuppaa menemään vähän mielialan mukaan.




Mannekiinille tuli pikkasen hiki auringossa tään kanssa, että tarkenee varmaan vähän kylmemmälläkin. :)


Palmikoita on joka kappaleessa, takana kaksi. Jotenkin kuvittelin neuloissani palmikoitten menevän keskemmällä selkää, sivuille näkyy tulevan.




Onko kellään ja on varmaan kokemusta kyseisetä langasta? En ole varma laadun hyvyydestä, jotenkin vaan tuntui, että nyppääntyi jo tehdessä,vaikka langassa on itsessäänkin nyppyjä, mutta silti. Tykkään tästä , kestääpähän aikansa ja neulotaan uusi. :)
Nyt on kiva taas aloittaa uutta työtä. :)
Malli: Moda1/2009 nro. 46
Lanka:Marks&Kattens Iceland 870gr.
Puikot: 6 ja 7
Koko: M
Lanka ostettu Lankamaailma Nordiasta pussilankana, maksoi 30 e/kg.
Aurinkoista lauantaipäivää!
Terkuin Tupuna!